Kategoria: Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä

Vaikeuksia – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 13

Kääntyminen on vaikea prosessi. Sitä ei käy kieltäminen. Mutta jos fyysinen rajoite, minulla lihasrappeumasairaus, laittaa kapuloita rattaisiin, on se mitä turhauttavin asia. Ilman tätä rajoitetta olisin viime lokakuussa tehnyt brit milan (ympärileikkaus) ja olisin ollut tämän tammikuun lopulla beit dinin edessä. Hyvin suurella todennäköisyydellä olisin päässyt kääntymään. Nyt tämä mahdollisuus siirtyi puolesta vuodesta puolentoista vuoden päähän. Yritin järjestää avustusasiat sellaiseen… Read more →

Essee kääntymisestä juutalaisuuteen – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 12

Joku voisi kysyä, miksi kirjoitan tämän esseen. Tämä on tavallaan ymmärrettävää, koska olen jo ennestään lähes kaksi vuotta elänyt pääpiirteissään juutalaisen tavan mukaan. Tietysti ymmärrys juutalaisuudesta ja tämän mukaan eläminen on koko ajan lisääntynyt sekä syventynyt. Mutta asiaan liittyy paljon, paljon muuta ja osin varsin syvällisiä kysymyksiä. Mutta miksi haluaisin kääntyä juutalaisuuteen? Maailmassa, jossa antisemitismi on merkittävästi lisääntymässä ja jossa… Read more →

Giurin II vaihe – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 11

Minulle oli suuri yllätys tulla valituksi Giur-kurssin toiseen vaiheeseen jo noin viiden kuukauden jälkeen kurssin aloittamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että valmistautuminen kääntymiseen ja siitä päättävään Beit Diniin tulee keskeisemmäksi osaksi Giur-kurssia. On silti hyvä muistaa, että Giurin toisella vaiheella ei ole mitään määrättyä kestoa, eikä toiseen vaiheeseen osallistuminen ei ole mikään tae kääntymisen onnistumisesta, sillä lopullisen päätöksen tekee aina Beit… Read more →

Moedim – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 10

On kulunut tovi, kun olen viimeksi kirjoittanut uuden artikkelin blogiini. Kuluneena aikana on ollut kolme juutalaista juhlaa. Niistä ensiksi oli Purim. Oli kiinnostavaa olla mukana ja nähdä, miten Purimia oikeasti vietetään. Megilat Esteriä luettaessa aina Hamanin nimen kohdalla oli kunnon meteli ja kaikki olivat pukeutuneet naamiaisasuihin. Lopuksi nuorille ja nuorenhenkisille aikuisille oli juhla. Purimina on tapana antaa ruoka- tai rahalahjoja… Read more →

Giur – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 9

Viimein otin yhteyttä paikalliseen juutalaiseen seurakuntaan ja kysyin miten menetellä, jos harkitsee kääntymistä juutalaisuuteen. Pian rabbi otti minuun yhteyttä ja niin sovimme tapaamisen, joka toteutui 20. päivä. Keskustelu oli miellyttävä ja lämminhenkinen. Mielikuva siitä, että kääntymistä harkitseva henkilö tulisi torjutuksi kolmesti ennen kuin hän pääsisi kääntymisprosessin alkuun, ei ainakaan minun kohdallani ollut totta. Keskustelimme noin kolme varttia parista seikasta. Samalla… Read more →

Limud – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 8

Olin mukana tammikuun 28. ja 29. päivä 2017 Limud-tapahtumassa. Ohjelma oli antoisaa ja antoi paljon ajateltavaa. Mutta se tärkein asia oli tunnustella yleistä ilmapiiriä ja kokea yhteyttä paikalla olleisiin ihmisiin. Tunsin heistä henkilökohtaisesti vain yhden henkilön, joka on jo ollut hyvä ystäväni noin kymmenkunta vuotta. Oli oikeastaan hyvä, etten tuntenut muita, koska nyt saatoin pohtia ja miettiä omaa suhdettani juutalaisiin… Read more →

Ero – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 7

Erosin 2. päivä tammikuuta tätä kuluvaa vuotta 2017 Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Erosin Eroa kirkosta internet-sivun kautta ja pari viikkoa myöhemmin sain maistraatista vahvistuksen erostani. Vaikka muodollisesti kuuluin kirkkoon, kävin koko siihen kuulumiseni ajan kirkkokuntiin nähden itsenäisessä helluntai-karismaattisessa seurakunnassa. Kirjoitin ystävilleni jälkimmäisessä seuraavaa: Minulla on uutisia teille, ystävät, Hengellisenä ihmisenä minun ensisijainen prioriteetti on kaikessa noudattaa Jumalan tahtoa ja minun on… Read more →

Kirja – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 6

Haluan kertoa kirjastani, jonka nimi on Kohti vapautta ja elämää ja joka kuvaa kahta lahko- tai kulttiuskonnosta pois lähtenyttä ihmistä. Novelli syntyi sekä minun halusta kokeilla kirjoittamista vakavassa mielessä että henkilökohtaisesta lahkouskonnosta irrottautumisprosessista ja hengellisen elämän uudelleen löytämisestä. Kirjoitukseen on upotettu todellisuudessa tapahtuneita asioita ja minun oikeita pohdintoja. Kehittelin tarinaa usean vuoden ajan. Ensimmäinen raakaversio valmistui jo vuonna 2001. Kirjoitus jäi parin… Read more →

Hyvästit – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 5

Mihin viittaan hyvästeillä tämän artikkelin otsikossa? Tarkoitan tällä sitä, että koko teologinen rakennelma, johon aiemmin uskoin, on jäänyt taakseni. Olen jättänyt hyvästit kristilliselle teologialle ja kristilliselle uskolle. Jos olet kristitty, tämä saattaa tuntua pahalle tai ainakin ikävälle. En halua arvostella kenenkään vakaumusta ja kunnioitan jokaisen uskoa. Silti omalla kohdallani on kuitenkin niin, että minä en enää voi mitenkään uskoa oikeastaan… Read more →

Oppimista – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 4

Olen kutakuinkin lukenut alla kuvissa esitetyt kirjat. Niistä saa hyvän yleiskuvan juutalaisuudesta. Niissä käydään läpi historiaa niin Raamatun kuin maallisten tietojen mukaan, kerrotaan juutalaisuuden kehitysvaiheista ja esitellään juutalaisuuden kehityksen kannalta merkityksellisiä opettajia ja käydään läpi keskeiset tavat ja perinteet aina sapatinvietosta juhlapyhiin. Niissä myös kerrotaan kääntymisprosessin haasteista ja siitä, miten kääntymisprosessi oikein käytännössä menee ensitapaamisesta rabbin kanssa aina mikve-rituaaliin asti.… Read more →

Havainto – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 3

Tuossa jokunen päivä sitten käsitin, miksi pysytelin taustalla siinä kristillisessä seurakunnassa, jossa olin viimeiset vuodet käynyt. En mennyt palvelutiimeihin. Sopivaa pienryhmää en edes aktiivisesti etsinyt koko aikana. Kuluneiden vuosien aikana olisin hyvin voinut päästä tämän seurakunnan* johtotiimiin ja varmasti olisin päässyt myös lavalta opettamaan ihmisiä. Olin vain välittänyt kannustus-, rohkaisu- ja oikaisutyyppisiä kirjoituksia seurakunnalle ja yksilöille. Olin enemmän tai vähemmän… Read more →

Kipupiste – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 2

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, olen elänyt kohta kaksi vuotta yhä lisääntyvässä määrin juutalaisen tavan mukaan ja oma identiteettini on suuressa muutoksessa samalla, kun mietin vakavasti kääntymistä juutalaisuuteen. Mutta se kipupiste. Ellei nimittäin minulla olisi näitä fyysisiä rajoitteita, olisin asiassa jo pidemmällä. Mutta näillä rajoitteilla välillä tuntuu, että henkiset voimavarat eivät riitä näin isoon muutokseen – riittävätkö koskaan. Välillä iskee epätoivo… Read more →

Alku – Kirjoituksia Muutoksen Keskeltä 1

Aloittaessani tätä blogia minulla ei ollut lainkaan käsitystä siitä, että päätyisin kirjoittamaan jotakin tämän kaltaista, mitä nyt aion kirjoittaa. Olen samoin kolmesti muuttanut tämän blogin nimeä. Ensin sen nimi oli Messiaaninen Blogi. Sen jälkeen se oli Toorasta ja Elämästä, joka näkyy vieläkin etusivun kuvassa. Nyt sen nimi on Kun Sielu Muuttuu. Ennen tätä täysin uudistettua blogia kävin aluksi tiedostamattani läpi… Read more →